Pakistanin pallotehtailla ei lapsityövoimaa
Lapsityövoiman käyttö ja suurten urheiluvälinevalmistajien pyörittämät hikipajat herättivät paljon meteliä 90-luvulla. Kansalaisjärjestöt ja tavalliset kuluttajat alkoivat vaatia tuotteilta eettisyyttä, ja uusien globalisaatiokriittisten popkirjailijoiden, kuten Naomi Kleinin ja Michael Mooren, kassakoneet lauloivat.
Kaikki suuret urheiluvälinevalmistajat ovat sittemmin liittyneet kansainvälisen lapsityövoiman käyttöä valvovan järjestön IMAC:n sopimuksen piiriin. Urheiluvälinevalmistajat ovat saaneet hävitettyä lapsityövoiman jalkapalloteollisuudesta, mutta se on siirtynyt muille teollisuudenaloille, joiden oloja ei vielä seurata yhtä tarkasti.
Isoimmille merkeille eniten kiitosta
Jalkapalloja valmistavien yritysten yhteiskuntavastuullisuutta arvioitaessa saksalainen riippumaton tutkimusryhmä vieraili yritysten pääkonttoreissa tarkastamassa yritysten yhteiskuntavastuustrategioita koskevat dokumentit. Myöhemmin tarkastajat kävivät tuotantomaissa Kiinassa, Pakistanissa ja Thaimaassa arvioimassa sopimusten paikkansapitävyyttä tehdasoloissa.
Suurimmat valmistajat Nike, Adidas ja Puma ovat tehneet selkeitä tekoja pitääkseen parempaa huolta niin työntekijöistä kuin ympäristöstäkin. Myös Uhlsport on sitoutunut, joskin se on suurimpia merkkejä jäljessä.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana voidaan mainita, että kolme yritystä, joiden tuotteita ei tosin Suomessa myydä, ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön testiryhmän kanssa. Näistä tunnetuin on saksalainen halpaketju Aldi, jonka liikkeitä on ympäri Eurooppaa. Aldin pallot olisi haluttu tutkimukseen siksikin, että niitä mainostettiin Reilun kaupan tuotteina. Pallot Aldille valmistanut Tramondi menetti Reilun kaupan merkkinsä tutkimusjakson aikana.
Ympäristövastuullisuudesta parhaat arvosanat sai Adidas, jolla on myös MM-kisojen virallinen pallo Adidas Teamgeist. Pallon nimi uhkuu kansainvälistä joukkuehenkeä, ja se on varsinainen globalisaation kiteytymä; jättiyhtiö itse on saksalainen, ja sen omistama japanilainen yritys liimaa ja neuloo useista eri maista rahdatut osat yhteen Thaimaassa.
Nike ja Puma saivat tarkastusryhmältä kiitosta yritysten Pakistanissa käyttämän valmistajan Saga Sportsin ansiosta. Saga tarjoaa työntekijöidensä lisäksi terveydenhuollon ilman sopimusta työskenteleville ompelijoille ja heidän perheilleen. Sagan tarjoamat kuljetuspalvelut saivat myös kiitosta: työntekijät kyyditetään kymmenillä busseilla aamulla töihin ja illalla takaisin kotiin.
Artikkeliin löytyy oppimateriaalia verkkosivuilta www.kuluttajavirasto.fi >Opettajalle > Opetusaineistoa.
Reilun kaupan palloja saa nyt Suomestakin
Reilun kaupan jalkapallojen myynti on alkanut Suomessa. Vision-merkkisestä pallosta on saatavilla kahta eri mallia: 10–15 euron hintaista peruspalloa sekä FIFA:n hyväksymää virallista ottelupalloa, joka maksaa noin 25 euroa. Peruspallosta on saatavilla kaikkia kokoja tekniikkapallosta vitoseen, kalliimmasta pallosta pelkkää vitoskokoa.
Pallon saa edullisimmin tilaamalla sen suoraan maahantuojalta, Tampereen kehitysmaakauppayhdistykseltä.
Palloa myydään myös kaikissa Reilun kaupan merkin lisenssin omistavissa maailmankaupoissa ympäri Suomea ja piakkoin myös Helsingin Palloilukeskuksessa.
– Suomesta alkaa löytyä jo joukkueita, jotka harjoittelevat vain Reilun kaupan palloilla.
FC Reippaan T96–97 –tyttöjoukkue on ottanut pallot käyttöönsä osana omaa ympäristöohjelmaansa, ja myös Imatran Palloseuran -97 syntyneet pojat pelaavat reiluilla palloilla, projektikoordinaattori Mira Muikku Reilun kaupan puolesta ry:stä kertoo.
Reilun kaupan merkillä varustettujen jalkapallojen ompelijat saavat Reilun kaupan standardien mukaisesti vähintään minimipalkkaa ja heille annetaan mahdollisuusjärjestäytyä puolustamaan oikeuksiaan.
Lapsityövoiman käyttäminen on ehdottomasti kiellettyä.
– Yhtä tärkeää kuin reilut periaatteet on niiden toteuttamisen seuraaminen. FLOCert -säätiö valvoo jatkuvasti, että tuotannossa noudatetaan sovittuja sääntöjä, Muikku sanoo.
Made in hell
Urheiluvälinevalmistajat odottavat jalkapallon MM-kisoilta roppakaupalla myönteistä julkisuutta. Arvostelijat aikovat kuitenkin naarmuttaa konsernien siistiä julkisuuskuvaa näyttävillä protesteilla isäntämaa Saksassa, Työmaana maailma -lehti kertoo.
Kuluttajia halutaan muistuttaa kisojen aikana muun muassa tekstiilityöläisten arjesta “Made in Hell”-etiketeillä. Suuret välinevalmistajat eivät arvostelijoiden mukaan sitoudu vieläkään riittävästi halpatyövoiman taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseen. Edistyksestä huolimatta aasialaisen pallonneulojan on tuikattava neulansa paksun synteettisen materiaalin läpi yli tuhat kertaa palloa kohden. Tähän kuluu aikaa noin kolme tuntia, ja siitä maksetaan palkkaa noin puoli euroa. Lopullinen tuote saatetaan myydä Euroopassa jopa sadalla eurolla.
Kansalaisjärjestöt eivät ole tyytyväisiä myöskään kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n toimintaan. Reilun kaupan puolestapuhujat ehdottivat Saksan MM-kisojen viralliseksi pelipalloksi Reilun kaupan ehtoja vastaavaa ja ILO:n perustyönormien puitteissa valmistettua jalkapalloa. FIFA kuitenkin hylkäsi tarjouksen muun muassa sillä perusteella, ettei FairTrade-merkki sovi viralliseen palloon.
NÄIN TUTKIMUS TEHTIIN
Jalkapalloja valmistavien yritysten yhteiskuntavastuuta tutkittiin eurooppalaisten kuluttajaorganisaatioiden välisenä yhteistyönä joulukuun 2005 ja huhtikuun 2006 välisenä aikana. Tutkimukseen otettiin mukaan yhteensä 11 valmistajaa. Kuluttaja-lehden taulukossa on niiden neljän yrityksen tulokset, joiden tuotteita myydään Suomessa.
Tietoa hankittiin yrityksille lähetetyllä kyselylomakkeella ja keräämällä tietoa julkisista lähteistä. Tutkimusryhmä vieraili myös yritysten pääkonttoreissa tarkastamassa yhteiskuntavastuusta annettuja tietoja, minkä lisäksi käytiin tehtaissa tekemässä tarkastuksia.Yrityksille tehtyjä nimettömiä asiakaskyselyitä, yhtiön verkkosivuja ja tuotepakkauksissa olevia tietoja käytettiin myös arviointien tekemisessä.
Yrityksen periaatteet ja toimintatavat - osiossa
arvioitiin yrityksen sosiaalista ja ympäristövastuuta koskevia periaatteita ja toimintaa.
Työntekijöiden huomioiminen –osiossa
arvioitiin yrityksen vapaaehtoisia toimia, kuten sen suhtautumista työntekijän perheellisyyteen, terveydenhoitoa sekä yrityksen suhtautumista työharjoittelijoiden, naisjohtajien ja vammaisten palkkaamiseen.
Sosiaalinen vastuu tuotannossa –osiossa
tutkittiin muun muassa, noudatetaanko tuotannossa työolojen, palkkauksen ja työturvallisuuden suhteen vähimmäisstandardeja.
Ympäristövastuu tuotannossa –osiossa
tutkittiin muun muassa sitä, noudatetaanko tuotannossa ympäristöä koskevia vähimmäisstandardeja.
Kuluttajainformaatio -osiossa
arvioitiin, tarjotaanko kuluttajille riittävästi tietoa tuotteesta, voiko yritykseen ottaa suoraan yhteyttä, minkälaista tietoa yrityksen www-sivuilla on, miten yrityksessä suhtaudutaan nimettömiin yhteydenottoihin sekä millainen kuluttajavalitusten käsittelyjärjestelmä yrityksessä on.
Tiedottamisen avoimuus -osiossa tutkittiin, onko yrityksen toiminnasta olemassa julkisia raportteja, vastasiko yritys tutkimuksessa lähetettyyn kyselyyn, tarjosiko yritys mahdollisuuden käydä yrityksen pääkonttorissa ja tuotantopaikassa ja tekeekö yritys yhteistyötä kansalaisjärjestöjen kanssa.