Asunto- ja kiinteistökaupan yhteydessä tehtävän kuntotarkastuksen hinta vaihtelee tekijästä ja läänistä riippuen todella paljon. Toisaalta kuntotarkastuksia on myös sisällöllisesti moneen lähtöön.
Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten helmi-maaliskuussa tekemästä hintavertailusta ilmenee, että asuntokauppaa varten tehtävän kuntotarkastuksen saa edullisimmillaan alle 200 eurolla. Yleensä hinta nousee yli 500 euron, ja perusteellisempi omakotitalon kuntotarkastus maksaa jo reilusti yli 1 000 euroa – joissakin tapauksissa jopa yli 2 000 euroa.
Kyselyyn, joka tehtiin kaikissa lääneissä Ahvenanmaata lukuunottamatta, vastasi 62 yritystä. 75 prosenttia vastaajista oli suorittanut asuntokaupan kuntotarkastustutkinnon (AKK). Heillä on yleensä kuntotarkastustutkinnon lisäksi rakennusalan ammatillinen tutkinto sekä alan työkokemusta. Muiden kuntotarkastusten tekijöiden koulutus- ja kokemuspohjasta ei ole tietoa.
Sekava tilanne hinnoittelussa
Vastausten perusteella kuntotarkastus kestää kohteesta ja tarkastuksen kattavuudesta riippuen 2–7 tuntia, isoissa omakotitaloissa joskus sitäkin pidempään. Alalla sovellettavaa yhteistä toimintamallia ilmoitti käyttävänsä runsaat 80 prosenttia yrityksistä.
Siihen yhteneväisyydet sitten jäävätkin. Vastauksista paistoi harvinaisen selvästi, että kuntotarkastuksia tehdään kovin eri tavoin ja että hinnoittelu on kutakuinkin sekavassa tilassa.
– Kuntotarkastuksen hinta määräytyy milloin huoneistotyypin, milloin pinta-alan mukaan. Yritykset käyttävät hinnoittelussa erilaisia neliörajoja. Myös rakennuksen ikä, sijainti, lämmitysmuoto ja rakennustapa mainitaan vaihtelevasti hintaan vaikuttavina tekijöinä, kertoo tarkastaja Seija Koljonen Kuluttajavirastosta.
Hinnoittelu on niin kirjavaa, ettei kokonaiskuva tahdo hahmottua edes rutinoituneelle asiantuntijalle.
-Ihmettelen, miten esimerkiksi tavallinen pientalon myyjä tai ostaja pystyisi kunnolla vertaamaan yritysten palveluja ja hintoja, jos se tällaisen selvityksen tekijällekin osoittautuu hankalaksi, Koljonen huomauttaa.
Koko juttu Kuluttajassa 4/2005.