Asuntojen hintatarkastukset: hinnat vaihtelevat - niin myƶs laatu

Asunto- ja kiinteistökaupan yhteydessä tehtävän kuntotarkas­tuksen hinta vaihtelee tekijästä ja läänistä riippuen todella paljon. Toisaalta kuntotarkastuksia on myös sisällöllisesti moneen lähtöön.

Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten helmi-maaliskuussa tekemästä hin­tavertailusta ilmenee, että asunto­kauppaa varten tehtävän kuntotarkastuk­sen saa edullisimmillaan alle 200 eurolla. Yleensä hinta nousee yli 500 euron, ja pe­rusteellisempi omakotitalon kuntotarkas­tus maksaa jo reilusti yli 1 000 euroa – jois­sakin tapauksissa jopa yli 2 000 euroa.

Kyselyyn, joka tehtiin kaikissa lääneissä Ahvenanmaata lukuunottamatta, vasta­si 62 yritystä. 75 prosenttia vastaajista oli suorittanut asuntokaupan kuntotarkastus­tutkinnon (AKK). Heillä on yleensä kuntotarkastustutkinnon lisäksi rakennusalan ammatillinen tutkinto sekä alan työkoke­musta. Muiden kuntotarkastusten tekijöi­den koulutus- ja kokemuspohjasta ei ole tietoa.

Sekava tilanne hinnoittelussa

Vastausten perusteella kuntotarkastus kestää kohteesta ja tarkastuksen kattavuudes­ta riippuen 2–7 tuntia, isoissa omakotita­loissa joskus sitäkin pidempään. Alalla so­vellettavaa yhteistä toimintamallia ilmoitti käyttävänsä runsaat 80 prosenttia yrityk­sistä.

Siihen yhteneväisyydet sitten jäävätkin. Vastauksista paistoi harvinaisen selvästi, että kuntotarkastuksia tehdään kovin eri tavoin ja että hinnoittelu on kutakuinkin sekavassa tilassa.

– Kuntotarkastuksen hinta määräytyy milloin huoneistotyypin, milloin pin­ta-alan mukaan. Yritykset käyttävät hin­noittelussa erilaisia neliörajoja. Myös ra­kennuksen ikä, sijainti, lämmitysmuoto ja rakennustapa mainitaan vaihtelevasti hin­taan vaikuttavina tekijöinä, kertoo tarkas­taja Seija Koljonen Kuluttajavirastosta.

Hinnoittelu on niin kirjavaa, ettei koko­naiskuva tahdo hahmottua edes rutinoitu­neelle asiantuntijalle.

-Ihmettelen, miten esimerkiksi taval­linen pientalon myyjä tai ostaja pystyisi kunnolla vertaamaan yritysten palveluja ja hintoja, jos se tällaisen selvityksen teki­jällekin osoittautuu hankalaksi, Koljonen huomauttaa.


Koko juttu Kuluttajassa 4/2005.

Teksti: Seppo Iisalo

Tulosta