Suomessa on totuttu ostamaan kirja sisällön, ei ympäristöarvojen perusteella. Mutta ei hätää. Pian lukija voi ryhtyä myös ekolukijaksi – kiitos Harry Potterin.
Ruokakaupassa asiakkaalla on mistä valita: on ekoa, luomua, lihatonta ja munatonta. Vessapaperinkin voi valita uusiopaperisena, valkaisemattomana, ympäristömerkillä tai ilman.
Mutta miten tehdä ekoteko kirjakaupassa? Kirja ostetaan yleensä sisällön, ei paperin alkuperän vuoksi. Ja vaikka haluaisikin suosia ympäristöään, kirjoissa ei ole ympäristömerkkejä, eikä paperin alkuperästä tavallisesti kerrota yhtään mitään.
– Asiaa ei ole meillä kovin paljon ajateltu, Suomen Kustannusyhdistyksen johtaja Sakari Laiho myöntää.
Laihon mukaan kirjojen ympäristömerkit eivät ole vielä lyöneet Suomessa läpi. Hän pitää ajatusta kuitenkin hyvänä.
– Ulkomailla kirjailijat haluavat jo kirjan kustannussopimukseen maininnan siitä, että teos painetaan metsiä säästävälle paperille. Meillä tällaista liikettä ei ole ollut.
Suomessakin nousi muutama vuosi sitten kohu siitä, että brittikirjailija J. K. Rowling olisi kieltänyt Harry Potter -kirjojen painamisen suomalaiselle paperille.
Rowling halusi suojella vanhoja metsiä ja vaati, että hänen kirjoihinsa saa käyttää vain talousmetsistä hakattua puuta.
Aloite ei vielä tuolloin saanut Suomessa vastakaikua. Koko kohu unohtui, kun Potter-kirjojen suomalainen kustantaja
Tammi sai lopulta luvan painaa kirjat kotimaisille UPM-Kymmenen ja Stora Enson papereille. Valtakunnassa oli taas kaikki hyvin.
Lue koko juttu Kuluttajasta 8/2007