Iho vaalennetaan kovilla kemikaaleilla

Moni tummaihoinen vaalentaa ihoaan aineilla, jotka ovat kaikkea muuta kuin terveellisiä. Naisten ulkonäköpaineet moninkertaistuvat, kun oma iho on erivärinen kuin julkisuudessa esiintyvillä ihmisillä.

Englantilainen Hazel Brevett sanoo, että Suomessa maahanmuuttajat käyttävät ihonvaalennustuotteita yleisesti. Kolme ja puoli vuotta Suomessa asunut Brevett tie­tää, mistä puhuu, sillä hän tapaa kosmetiikkaa käyttäviä maahanmuuttajia päivittäin. Hän tuo Suomeen tummalle iholle sopivia kosme­tiikkatuotteita ja opettaa lisäksi Helsingin kau­pungin kulttuuriasiainkeskuksessa maahan­muuttajanaisille kosmetiikan käyttöä.

– Tunnen itsekin muutamia naisia, jotka käyttävät vaalennusaineita säännöllisesti. Eräs heistä on suorastaan henkisesti riippuvainen näistä aineista, Brevett kertoo. Se on mielestäni surullista, sillä afrikkalaista syntyperää olevien naisten pitäisi olla ylpeitä kauniista väristään. Ajatellaan nyt vaikka jotakin Naomi Camp­bellia, hänhän näyttää aivan upealta!

Brevett ei itse markkinoi vaalennusaineita, mutta sen sijaan hän tuo maahan tummal­le iholle sopivia meikkivoiteita ja puutereita. Jonkin aikaa meikkivoiteiden tuontibisnestä pyöritettyään hän huomasi kuitenkin tuovan­sa Suomeen vain vaaleampia, lähinnä aasialai­selle iholle sopivia värisävyjä. Hän haluaisi tuo­da tummempiakin sävyjä, mutta niille ei ole täällä kysyntää.

Meikkikursseillekin on tullut mustaihoisia naisia, joilla on kasvoillaan vaaleaa meikki­voidetta.

– Vaalea meikki tummalla iholla saa kuiten­kin aikaan tuhkanharmaan ja elottoman vai­kutelman. Kun kysyin eräältä asiakkaaltani, miksi hän valitsee liian vaalean sävyn tummal­le iholleen, hän perusteli valintaansa sillä, että käyttää ihonvaalennusainetta, Brevett kertoo.

Käyttöä hävetään

Ennen Suomeen muuttoaan Brevett asui Englannissa. Vaikka siellä on paljon enem­män tummaihoisia kuin Suomessa, hän ei ol­lut ennen Suomeen tuloaan vaalennusaineita nähnyt.

– Hämmästyin, kuinka paljon täällä on vaa­lennustuotteita tarjolla. Tuotteiden myynti on myös yllättävän avointa Englantiin verrattuna, Brevett sanoo.

Yleensä Hazel Brevettin tapaamat naiset eivät halua perustella, miksi he vaalentavat ihoaan kemikaaleilla. Brevett ei pidä syynä käyttöön sitä, että Suomessa maahanmuuttajat kokisi­vat poikkeavansa liikaa joukosta, kun tum­maihoisia on niin vähän. Hänen mielestään ilmiöllä on paljon vanhemmat juuret, jotka johtavat orjuuden aikaiseen Afrikkaan.

– Kaikki maahanmuuttajanaiset, joiden kanssa olen asiasta puhunut, ovat sanoneet, että he käyttivät ainetta jo kotona Afrikassa. Se on yksinkertaisesti tapa, josta he eivät ole luopuneet Suomeen muutettuaan. Kyllä he varmaankin sisimmässään ymmärtävät, ettei aine ole hyväksi heille. Mutta kyllähän te eu­rooppalaisetkin otatte aurinkoa ja käytte sola­riumissa, vaikka tiedätte sen vaaralliseksi!, Bre­vett hymyilee.

Vaalennusaineita käyttävät naiset eivät Bre­vettin mielestä ole suinkaan epävarmoja tei­nejä, vaan aikuisia naisia, jotka ovat syntyneet Afrikassa.

– Aineen käyttöön liittyy kuitenkin selvästi häpeää. Luultavasti naiset eivät kerro lapsil­leen, että vaalentavat ihoaan, hän toteaa.

Häpeästä kertoo sekin, että Brevettin tun­temat ainetta käyttävät naiset eivät halunneet heitä haastateltavan tätä juttua varten – eivät edes nimettöminä.

Koko juttu Kuluttajassa 2/2005.

 

Teksti: ElinaRuhanen

Tulosta