Hampurilaisen välissä ei etiikkaa, eikä ekotekoja

Mitä pikaruokaketjut tekevät asiakkaiden, ympäristön ja työntekijöiden hyvinvoinnin eteen? Eniten eettisiin asioihin panostavat suuret, monikansalliset ketjut – ja nekin vasta vähän.

Pikaruokaketjut ovat vallanneet maailman reilussa viidessäkymmenessä vuodessa. Kymmenen suurinta amerikkalaisketjua työllistää miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Lisäksi eri maissa toimii useita pieniä ja keskisuuria, nopeasti kasvavia ketjuja. Alan myynti on melkein kolminkertaistunut viimeksi kuluneiden 15 vuoden aikana.

Teetimme tutkimuksen pikaruokaketjujen yhteiskuntavastuusta. Siinä tarkasteltiin yritysten vastuullisuutta ympäristöasioissa, suhteessa työtekijöihin ja hankintaketjuun sekä kuluttajiin. Lisäksi arvioitiin tiedottamisen avoimuutta.

Suomesta tutkimukseen valittiin seitsemän ketjua: Golden Rax Pizzabuffet, Hesburger, McDonald’s, Pizza Hut, Rolls, Scanburger ja Subway. Tutkimusta varten saatiin tietoa muun muassa yrityksille lähetetyllä kyselyllä. Vain Golden Rax Pizzabuffet ja Rolls vaivautuivat vastaamaan.

Kevyillä vaihtoehdoilla lihomista vastaan

Lihominen on huolenaihe eri puolilla maailmaa. Lihavuusepidemiasta on syytetty erityisesti suurimpia pikaruokaketjuja. Alaa on arvosteltu jättiannosten markkinoinnista ja lapsiin kohdistuvasta mainonnasta.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että suuret ketjut ovat reagoineet lihavuudesta käytyyn keskusteluun. Kaikkia ketjuja asia ei kuitenkaan kiinnosta. Esimerkiksi Scanburgerin mainoslause kuuluu: ”Kun koko ja maku ratkaisevat”. Monet muutkin kehuvat jättiaterioitaan.

McDonald’sin, Hesburgerin ja Subwayn ansioksi laskettiin tutkimuksessa se, että niiden nettisivuilla on ravintoainetaulukoita ja -laskureita, joista voi tarkistaa vaikkapa sen, miten paljon kaloreita ja eri ravintoaineita ateriakokonaisuudet sisältävät. Ketjut tarjoavat myös terveellisempiä vaihtoehtoja perinteisen pikaruoan lisäksi. Luomua ja Reilun kaupan tuotteita ruokalistoilta ei kuitenkaan löydy.

Golden Rax Pizzabuffetin ansioksi laskettiin muun muassa se, että noutopöydässä on tarjolla myös keveitä vaihtoehtoja sekä se, että ketjun tuotteet ovat mukana Painonvartijoiden ohjelmassa. Pizza Hutkin sai pisteitä salaattipöydistään ja kasvisvaihtoehdoistaan.

Monet pikaruokaketjut mainostavat tuotteitaan lapsille. Ketjut sitouttavat perheen pienimpiä asiakkaiksi esimerkiksi lastenaterioissa mukana olevilla leluilla. Elokuvia hyödynnetään markkinoinnissa yleisesti. Lasten muistiin jäävät pitkäksi aikaa myös hampurilaisravintolassa vietetyt syntymäpäivät.

Pizza Hutilla ja Raxilla ei tällaista lasten kosiskelua ole.

Mistä ruoka tulee?

Kansalaisjärjestöt ovat painostaneet isoja pikaruokaketjuja kiinnittämään huomiota hankintaketjuunsa. Missä oloissa eläimiä kasvatetaan lihatiloilla? Syötetäänkö niille geenimuunneltua rehua? Paljonko sademetsää pitää kaataa, jotta lihakarjalle ja kanoille saadaan tarpeeksi soijarehua?

Järjestöt ovat kiinnittäneet huomiota myös sosiaaliseen vastuullisuuteen. Esimerkiksi China Labour Watch –järjestö on raportoinut, että kiinalainen tehdas, joka valmistaa leluja muun muassa McDonald’sille, maksaa työntekijöilleen palkkoja, jotka ovat 60 prosenttia alle alueen minimin.

Isoimmat ketjut ovat alkaneet kehitellä alihankkijoilleen eettisen toiminnan ohjeita. Pienemmät ketjut eivät ole ainakaan vielä tällaiseen ryhtyneet. Isotkin ketjut ottavat vasta ensiaskeleita hankintaketjunsa valvonnassa.

Suomen McDonald’s kertoo nettisivuillaan tavarantoimittajistaan suhteellisen avoimesti ja sanoo pyrkivänsä käyttämään suomalaisia raaka-aineita. Tutkimuksen mukaan kuitenkin vain harvat McDonald’sin tuotteet tehdään suomalaisista raaka-aineista. Suomen McDonald’s ei kerro, onko se sitoutunut noudattamaan ketjun kansainvälisiä ohjeita hankintaketjun eettisyydestä.

Golden Rax Pizzabuffet kertoi tutkijoille, että tavarantoimittajien eettinen toiminta, lähellä tuotetut raaka-aineet ja hankintaketjun avoimuus ovat sille tärkeitä. Rax ei kuitenkaan kerro, mistä sen tuotteet ovat peräisin tai miten se varmistaa hankintaketjunsa eettisen toiminnan.

Hesburger on julistanut, että ympäristöystävällinen toiminta on sille tärkeää ja että firma edellyttää yhteistyökumppaneiltaan samanlaisia ympäristöarvoja. Näistä ei kuitenkaan kerrota tarkemmin. 

Pikaruokaketjuilla vain muutamia ekotekoja

Ympäristöasioita – jätemäärän vähentämistä, pakkausmateriaalien ekologista valintaa, energiansäästöä ja vedenkulutuksen vähentämistä – pikaruokaketjut hoitavat tutkimuksen mukaan huonosti. Vain McDonald’silta, Golden Rax Pizzabuffet’lta ja Hesburgerilta löytyi näyttöä joistakin ekoteoista.

Suomen McDonald’silla on ollut oma ympäristöohjelma vuodesta 1995, mutta yritys ei juurikaan kerro sen sisällöstä. Sitäkään ei kerrota, onko Suomen McDonald’s sitoutunut yhtiön eurooppalaisiin ympäristöperiaatteisiin. Ketju ei kerro tarkkoja lukuja myöskään siitä, miten se on onnistunut vähentämään jätteen määrää ja vedenkulutusta.

Golden Rax Pizzabuffet on kunnostautunut kierrätyksen lisäksi myös energiansäästössä: ketju käyttää energiaa säästäviä sähkölaitteita ja -lamppuja ja on lisäksi pyrkinyt mahdollisimman tehokkaaseen tavarantoimitukseen.

Hesburgerin ympäristöohjelman mukaan yritys pyrkii vähentämään jätteen määrää, kehittämään jätteenlajittelua, lisäämään jätteen hyötykäyttöä, vähentämään energiankulutusta ja parantamaan työntekijöiden ympäristötietoisuutta. Yritys ei kuitenkaan tarjoa tietoa, miten se on tavoitteissaan onnistunut.

Rax kohtelee parhaiten työntekijöitä

Palvelualojen ammattiliitto PAM toteaa tutkimuksessa, että Suomessa pikaruokaketjujen työntekijöiden järjestäytymisen kanssa ei ole enää vuosiin ollut ongelmia.

Kuitenkin kaikista tutkituista ketjuista vain yksi antoi tutkimuksessa tietoa siitä, miten se on hoitanut suhteensa työntekijöihinsä: Golden Rax Pizzabuffet on laatinut periaatteet työtuntien teettämisestä, palkoista ja työntekijöiden koulutuksesta. Lisäksi ketju tekee töitä työntekijöiden työterveyden ja -turvallisuuden eteen.

Suomen McDonald’sin mukaan vain kesätyöntekijöillä on määräaikaiset työsuhteet ja työntekijöille maksetaan alan minimipalkkaa parempaa palkkaa. Palvelualojen ammattiliitto PAM:in mukaan ketjulla on hyvä työsuojeluohjelma. Ainakin sata McDonald’sin työntekijää kuuluu liittoon.

Tieto on tiukassa

Pikaruokaketjut eivät saa tutkijoilta kiitosta tiedottamisen avoimuudesta. Vain Golden Rax Pizzabuffet ja Rolls vastasivat tutkimusta varten lähetettyyn kyselyyn.

Tuloksia paransi jonkin verran se, että yritykset olivat Pizza Hutia lukuun ottamatta hanakampia vastaamaan yksittäisten kuluttajien tiedusteluihin; Yrityksille lähetettiin koemielessä sähköposteja, joissa asiakkaina esiintyneet tutkijat pyysivät materiaalia yrityksen yhteiskuntavastuusta.

He pyysivät tietoa mahdollisista geeniteknisistä epäpuhtauksista sekä pikaruoan aiheuttamasta lihomisesta.

Vain harvat vastasivat kyselyyn

Suomesta tutkimuksessa mukana olevista pikaruokaketjusta vain Golden Rax Pizzabuffet ja Rolls vastasivat tutkimukseen liityvään kyselyyn.

Eivätkö kuluttajat ketjujen mielestä ansaitse tietoa näistä asioista?

Toimitusjohtaja Aarne Aho, Hesburger:

– Meille tulee niin paljon kyselyjä, että pystymme vastaamaan vain lakisääteisiin kyselyihin. Hesburger noudattaa kaikkia yhteiskunnan yrityksille asettamia lakeja. Toimimme vain sellaisten yhteistyökumppanien kanssa, jotka noudattavat samoja pelisääntöjä. En ymmärrä, mitä muuta yritykseltä voi edellyttää.

Ketjujohtaja Elias Sarajärvi, Scanburger:

-- Olemme vielä niin uusi ja pieni organisaatio, että emme ole tällaisia asioita käsitelleet. Nämä asiat ovat varmasti erittäin tärkeitä ja tulevat meille hyvin pian ajankohtaisiksi.

Erkki Lempiäinen, Subway:

– Subway on franchising-ketju, enkä voi vastata yrittäjien puolesta. Yrittäjät ovat sitoutuneet noudattamaan ketjun ohjeita. Subway-ketjun pääkonttori vastaa tällaisiin kyselyihin.

(Toimitus lisää: Subwayn pääkonttorikaan ei vastannut kyselyyn.) 

Tiedotuspäällikkö Heli Ryhänen, McDonald’s:

– Tutkimukseen vastattiin keskitetysti McDonald’sin Euroopan tasolta. McDonald’s pyrkii antamaan asiakkailleen mahdollisimman paljon tietoa tuotteistaan ja toiminnastaan esitteissään, tarjotinalustoissaan ja nettisivuillaan.

Pizza Hut ei vastannut kyselyyn, Kuluttaja-lehden toimittajan sähköpostiin eikä soittopyyntöön.

Rolls-ketju vastasi kyselyyn, mutta sen toimista millään yhteiskuntavastuun alalla ei löytynyt tutkimuksessa näyttöä tai tietoa. Toimitusjohtaja Juha Kivimurto, Rolls, miten selitätte asian? 

– Lisäämme tiedotusta kaikista kuluttajia kiinnostavista asioista vuoden vaihteen jälkeen. Lisäksi haemme tämän vuoden aikana laatusertifikaatin ympäristöasioihin. Laadunvalvojamme tarkastaa jokaisessa toimipaikassa työntekijöille maksettavien palkkojen oikeellisuuden sekä muut lain edellyttämät asiat. Tarkastamme raaka-aineiden alkuperän ja tuomme tai tuotamme ne suoraan liikepaikoille.

Golden Rax Pizzapuffet vastasi kyselyyn, eikä yritys saanut yhdestäkään kohdasta huonointa arvosanaa.

 

Vastaavatko sanat tekoja?

Teksti: Elina Ruhanen

Tutkimuksessamme keskityttiin siihen, mitä yritykset sanovat tekevänsä kantaakseen yhteiskunnallisen vastuunsa. Niinpä.

Suomen McDonald’s ilmoittaa verkkosivuillaan, että yhtä lukuun ottamatta ketjun kaikki ravintolat lajittelevat biojätteen.

Jaa. Ilmeisesti siis vain työntekijöiden tiloissa?

Muistan kyllä käyneeni joskus Mäkissä, jossa oli asiakkaita varten biojätepönttö, mutta viimeksi toissapäivänä pistäydyin ketjun ravintolassa, jossa ”lajittelu” huipentui juomatta jääneiden juomien kaatamiseen eri tönikkään. Kaikki muut tähteet menivät samaan pussiin paperi- ja muovijätteen kanssa.

Jos yrityksen teot vastaisivat suuria lupauksia, olisi kaikissa ravintoloissa kai työntekijä, joka illan päätteeksi käy roskapussin kimppuun ja erottelee virttyneet herkkukurkut ja hampurilaisten jäänteet paperijätemassasta.

Haluaisin todella nähdä tämän ammattilaisen työssään.

Karua kuultavaa olivat myös Mäkissä toissa vuonna työskennelleen tuttavan kokemukset. Biojätepönttö ravintolassa oli, mutta se pantiin kiinni kello kuudelta. Ne vähät biojätteet, jotka asiakkaat lajittelivat, laitettiin yleensä sekajätteen joukkoon.

Esimerkkiä näyttivät esimiehet: vuoropäälliköt ja ravintolapäällikkö laiminlöivät jätteiden lajittelun etunenässä.

Toivottavasti kyseessä oli yksittäistapaus, ja toivottavasti kyseinen ravintola on reilussa vuodessa petrannut.

 

NÄIN TUTKIMUS TEHTIIN

Kansainvälinen kuluttajaorganisaatioiden yhtiö ICRT teetti syksyn aikana tutkimuksen pikaruokaketjujen yhteiskuntavastuusta. Tutkimuksessa oli mukana 21 yritystä kuudesta EU-maasta.

Tutkimus pohjautuu yritysten omiin julkaisuihin ja nettisivuihin sekä yrityksille lähetettyyn kyselyyn. Muita tietolähteitä olivat aiemmat tutkimukset ja eri tahoja edustavien asiantuntijoiden haastattelut.

Ympäristöasiat-osiossa tutkittiin, onko ketjulla oma ympäristöohjelma, ja jos on, niin millainen se on. Lisäksi arvosanaan vaikutti se, onko ketju ottanut käyttöönsä vapaaehtoisen ympäristöjärjestelmän. Myös sitä selvitettiin, mitä ketju tekee jätteiden vähentämiseksi sekä energian- ja vedenkulutuksen pienentämiseksi.

Työntekijöiden kohtelu-osiossa tutkijat perehtyivät siihen, miten oikeudenmukaisesti ketju kohtelee työntekijöitään, miten ketju suhtautuu työntekijöiden ammatilliseen järjestäytymiseen ja miten se huolehtii työntekijöiden työterveydestä ja -turvallisuudesta.

Hankintaketju-osiossa selvitettiin, onko ketju julkisesti sitoutunut hankintaketjunsa eettisyyteen sekä sitä, miten se valvoo ja tarkastaa hankintaketjunsa toimintaa. Lisäpisteitä sai, jos käyttää lähellä tuotettuja, luomu- tai Reilun kaupan raaka- aineita ja jos tiedottaa hankintaketjustaan avoimesti.

Kuluttajavastuu-osiossa selvitettiin muun muassa, mitä yritys kertoo tuotteidensa ravintoarvoista ja raaka-aineista sekä allergisoivuudesta. Arvosanaan vaikutti myös se, onko ravintoloissa tarjolla kevyempiä ateriavaihtoehtoja ja käyttääkö yritys luomu- tai Reilun kaupan tuotteita. Lisäksi selvitettiin, kohdistaako yritys markkinointia lapsiin. Tämä osio ei vaikuttanut arvosanaan.

Tiedottamisen avoimuutta tutkivassa osiossa selvitettiin sitä, miten pikaruokaketjut raportoivat eettisestä toiminnastaan. Jos ketju vastasi tutkimuskyselyyn, se laskettiin plussaksi. Tutkijat testasivat yritysten avoimuutta myös lähettämällä kuhunkin ketjuun kolme sähköpostia, joissa he esiintyivät asiakkaina.

Pikaruokaketjujen toiminnan vastuullisuus Suomessa
  Mc Donald's Golden Rax Pizzabuffet Hesburger Subway Pizza Hut Rolls Scanburger
Ympäristöasiat D D D E E E E
Työntekijöiden kohtelu C B D F D E F
Hankintaketju C D E E E E F
Kuluttajavastuu C D C C D E E
Tiedottamisen avoimuus C C C C D D E

A=Kiitettävä: alan vastuullisin toiminto
B=Hyvä: vastuullista toimintaa
C=Tyydyttävä: joitain eettisiä tekoja
D=Välttävä: vain vähän eettisiä tekoja
E=Näyttö eettisistä teoista puuttuu/ Ei eettisiä tekoja
F=Tieto eettisistä teoista puuttuu

Teksti: Kirsi Jansa

Tulosta