Vuoden alussa voimaan tullut arvonlisäveron alennus ei laskenut kampaamojen hintoja odotetulla tavalla.

Kampaamojen ja parturien arvonlisävero laski vuoden alussa tuntuvasti. Tarkoitus oli, että kampaajalla käyminen olisi arvonlisäveron laskemisen jälkeen asiakkaille noin 11 prosenttia aiempaa halvempaa.

Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten tuoreen selvityksen mukaan hinnat laskivat keskimäärin vain noin kolme prosenttia.

Alle kymmenesosa laski hintoja tarpeeksi

Hintavertailuun osallistui yli 400 kampaamoa ja parturia eri puolilta maata. Niukka enemmistö yrittäjistä laski hintoja jonkin verran.

Koko alennuksen verran hintoja laski vain pieni osa yrityksistä.

– Karkeasti laskien vertailussa oli 32 yritystä, jotka laskivat hintoja veronalennuksen mukaisesti, sanoo selvityksen koonnut tarkastaja Seija Koljonen Kuluttajavirastosta.

Nekin liikkeet, jotka hintoja laskivat, eivät välttämättä laskeneet kaikkien palveluidensa hintoja. Osa liikkeistä jopa nosti hintojaan.

Suomen Hiusyrittäjät ry:n toiminnanjohtajan Arja Laurilan mukaan kuitenkin kalleimmat hinnat ovat tulleet reilusti alas.

– Niissä yrityksissä, joissa palvelut on hinnoiteltu koko ajan oikein ja jotka ovat seuranneet kustannusten nousua, veronalennus on tullut sellaisenaan asiakkaan hyväksi.


Lue koko juttu Kuluttajasta 4/2007.

Teksti: Elina Ruhanen
Selvitys: Seija Koljonen

Tulosta