1960- ja 70-luvuilla rakennettuihin taloihin pitää vähitellen vaihtaa ikkunat. Ikkunaremontteja kaupataan nyt pontevasti omakotitaloalueilla, mutta uusia laseja ei kannata ostaa hetken mielijohteesta.
Ikkunakauppiaat myyvät nyt omakotitaloihin uusia laseja. Mainos saattaa putkahtaa postilaatikkoon, tai myyjä saattaa kävellä kotiovelle. Tarjous voi houkutella heräteostoksen tekemiseen, vaikka talonomistaja ei olisi edes suunnitellut uusivansa ikkunoitaan.
Ikkunakauppojen A ja O on kuitenkin hyvä suunnittelu. Omakotitalon omistajan on itse vaikea selvittää, onko uusille ikkunoille tarvetta. Myyjästäkään ei aina ole apua, sillä on kauppiaan etujen mukaista tarjota taloon ikkunaremonttia.
Ikkunoiden kuntoarviota varten kannattaa ottaa yhteys ulkopuoliseen ammattilaiseen. Palvelusta saa maksaa, mutta ammattilaisen palkkaus harmittaa vähemmän kuin kalliiden ikkunoiden turha uusiminen.
Puolueettomat arvioijat ovat harvassa.
-Korjausrakentamisen ala kasvaa nopeasti, mutta alan toimijat ovat vielä pieniä, sanoo Suomen Omakotiliitto ry:n järjestöpäällikkö Juha Saarimäki.
Tarkkaa aikarajaa lasien uusimiselle ei ole, vaan ne vaihdetaan kunnon mukaan. Yleensä samoista laseista saa katsoa ulos 25--50 vuotta. Rankoissa sääoloissa, esimerkiksi meren äärellä, ikkunat vanhenevat nopeammin.
Remontilla voi myös havitella parempaa lämpö- ja äänieristystä, energiansäästöä tai uutta tyyliä talolle.
Lue koko juttu Kuluttaja 5/2008