Kuluttaja-lehti julkaisee Mustan listan jokaisessa numerossaan. Palstalla mainitut eivät ole maksaneet kuluttajariitalautakunnan päätöksen mukaisesti korvauksia kuluttajille.
Ratkaisusuositukset ovat huhtikuu 2009 - maaliskuu 2010.
Asioiden käsittelyaika lautakunnassa on viime vuosina vaihdellut kuudesta kuukaudesta neljääntoista kuukauteen asian laadusta riippuen. Lautakunta seuraa käsittelyn jälkeen ratkaisujensa noudattamista osapuolten ilmoitusten perusteella ja tarkistaa tiedot neljästi vuodessa.
Lista on verkkosivuillamme noin kuukauden ajan, jonka jälkeen se vaihtuu.
City-Kylpylä Oy, Lappeenranta
Asiakas varasi ajan hoitoihin, joiden mainostettiin vastaavan täydellisesti rasvaimua. Tulosta ei kuitenkaan näkynyt edes 7 hoitokerran jälkeen. Asiakas vaati yritystä palauttamaan puolet hinnasta eli 1 848 euroa.
Lautakunnan mukaan yritys ei ollut varoittanut siitä, ettei hoito tulisi tehoamaan keskivatsaan. Lopputulos ei vastannut sovittua. Yrityksen piti maksaa asiakkaalle tämän vaatima summa.
TE-Asennus Oy, Hyvinkää
Asiakas sopi yrityksen kanssa ikkunoiden entisöinnistä. Hinnaksi sovittiin 3 500 euroa, josta asiakas maksoi 500 euron käsirahan. Työn jälki oli huonoa.
Lautakunta tutki valituksen liitteenä toimitetut valokuvat ja suositti, että yritys palauttaa asiakkaalle käsirahan.
Meslewi Oy, Helsinki
Asiakkaan 17-vuotias tytär osti iltapuvun ja asusteita 856 eurolla. Asiakas halusi purkaa kaupan.
Lautakunta totesi, että tytär oli tehnyt isot ostokset alaikäisenä. Yrityksen piti purkaa kauppa.
Teholastu.com, Kellokoski
Asiakas tilasi netistä autoonsa teholastun 306 eurolla. Asiakas kokeili lastua myyjän ohjeen mukaisesti 200 kilometriä. Lastu ei toiminut kunnolla. Asiakas vaati hinnan palauttamista sekä korvausta tarkastuskuluista.
Lautakunnan mukaan teholastu oli ostettu etäkauppana, joten asiakkaalla oli oikeus peruuttaa kauppa 14 päivän sisällä. Myyjän piti korvata asiakkaalle myös 119 euron tarkastus- ja matkakulut.
Affes Verkstad Ky, Raippaluoto
Asiakas osti kaksi kesärengasta 210 eurolla. Renkaat tärisivät ajaessa ja olivat erittäin kuluneet jo 3 000 ajokilometrin jälkeen. Asiakas vaati kaupan purkua ja 715 euroa korvausta muun muassa matka- ja puhelinkuluista sekä ansionmenetyksestä.
Lautakunta suositti kaupan purkua. Yrityksen piti palauttaa renkaiden hinnasta 150 euroa. Lisäksi yrityksen piti maksaa 50 euroa matkakuluista ja 55 euroa puhelinkustannuksista.
Tampereen Autocenter Oy, Tampere
Asiakas osti 16 390 euroa maksaneen moottoripyörän. Puoli vuotta myöhemmin kuljettajaa suojaavaan katteeseen tuli halkeama, vaikka moottoripyörä ei ollut kolhiintunut.
Lautakunta uskoi, ettei halkeama ollut asiakkaan aiheuttama. Yrityksen piti korjata kate tai antaa hinnanalennusta 400 euroa.
Marifest T:mi, Lahti
Asiakas osti käytetyn henkilöauton 15 500 eurolla. Ennen kaupantekoa sovittiin, että myyjä maksaa asiakkaalle auton korjauskustannukset, 873 euroa. Myyjä ei pitänyt kiinni sovitusta.
Lautakunta suositti, että yritys maksaa asiakkaalle sovitun summan.
Varkauden Kone Oy, Varkaus
Asiakas osti käytetyn auton 7 000 eurolla. Autoa korjattiin ensimmäisten 5 335 kilometrin aikana kuusi kertaa. Asiakas vaati 3 017 euroa korjauskustannuksista ja 2 340 euroa käyttöhyödyn menetyksestä.
Lautakunta katsoi, että autossa oli ajomäärään nähden epätavallisen paljon vikoja. Lautakunta suositti 1 000 euron hinnanalennusta.
Urheilu-Alho Oy, Hyvinkää
Asiakas osti moposkootterin 1 450 eurolla. Hän vaati myyjää maksamaan käyntihäiriöistä johtuvia korjauskustannuksia ja matkalaskuja, yhteensä 385 euroa.
Lautakunnan mukaan myyjän piti korvata korjauskustannuksia 150 eurolla.
Kasematti Oy, Helsinki
Asiakkaat ostivat käytetyn henkilöauton 14 890 eurolla. Sopimukseen kuului, että myyjä maksaa jakohihnan vaihdon.
Myyjä maksoi kuitenkin vain osat, ei työkustannuksia. Asiakkaat vaativat myyjää maksamaan työkustannukset, 420 euroa.
Lautakunta katsoi, että myyjän pitää maksaa asiakkaille näiden vaatima summa.
MW Group Oy, Vantaa
Asiakas osti käytetyn henkilöauton 38 500 eurolla. Muun muassa moottorissa ja ovimekanismissa ilmeni vikaa. Asiakas vaati 4 011 euron korvausta korjauskustannuksista, matkakuluista ja ansiomenetyksestä.
Lautakunnan mielestä viat ilmenivät liian nopeasti auton ikään ja ajokilometreihin nähden. Se suositti yritystä maksamaan asiakkaalle 1 350 euroa.
Neste Oy, Kuusankoski
Asiakas pesetti autonsa automaattipesulinjalla. Moottori ja pyyhkijät vahingoittuivat pesussa. Korjaus maksoi 501 euroa.Yritys vetosi siihen, ettei se voi varmistua kaikkien autojen takalasien soveltumisesta pesulinjalle.
Lautakunnan mukaan yritys oli vastuussa vahingosta. Sen piti maksaa asiakkaalle 501 euroa.
Yksityishenkilöiden välisiä kauppoja koskevat ratkaisusuositukset:
Kaivovesi oli juomakelvotonta
Asiakkaat ostivat kiinteistön 220 000 eurolla. Sateiden alettua ilmeni, että kaivon saumat vuotavat. Asiakkaat vaativat myyjiltä 6 000 euroa muun muassa vesinäytteen ottamisesta, kaivon kunnostamisesta ja juomaveden hankinnasta.
Lautakunta katsoi, että kaivossa oli virhe. Vaikka myyjät eivät tienneet kaivoveden laatuongelmista, virhe oli merkittävä. Kaivoon tehdyt korjaukset nostivat kiinteistön arvoa, joten lautakunta arvioi hinnanalennukseksi 3 500 euroa.
Vuokrasuhde päättyi riitaan vakuudesta
Asiakkaan vuokrasopimus irtisanottiin 3 kuukauden irtisanomisajalla. Vuokranantajat eivät palauttaneet vuokravakuutta, vaan vetosivat maksamattomiin vuokriin sekä siihen, että vuokralainen oli vienyt asunnosta tavaraa mennessään.
Lautakunnan mukaan irtisanomisilmoitus oli lainvastainen, eikä vuokralaisen tarvinnut maksaa täyttä vuokraa viimeisen kuukauden osalta. Vuokralainen oli hankkinut asuntoon kalusteita ja laitteita omilla rahoillaan. Vuokranantajien piti maksaa asiakkaalle vuokravakuus, 180 euroa korkoineen.
Putket paukkuivat uudessa asunnossa
Asiakas osti rivitaloasunnon 153 000 eurolla. Seinien läpi kuului putkien pauketta. Asiakas vaati kaupan purkua tai hinnanalennusta ja vahingonkorvausta korkoineen.
Lautakunta totesi, että taloyhtiö ei ollut saanut meluhaittaa korjatuksi. Myyjän olisi pitänyt kertoa paukkeesta asiakkaalle. Kaupan purkuun ei ollut aihetta, mutta myyjän piti maksaa asiakkaalle 7 500 euroa hinnanalennusta korkoineen.
Kuluttajariitalautakunnan verkkosivut